Matkahyvinvointi

11:41 PM

Tämä postaus on toteutettu yhdessä Indiedaysin ja Vermanin kanssa.


Hyvinvointi matkalla on kaiken a ja o. Sain  huhtikuussa pidetyissä Indiedaysin Inspiration- päivässä testaukseen muutamia Vermanin tuotteita, jotka auttavat onnistuneeseen lomaan. 



Olemme aina syöttäneet muksuille matkoilla Rela Tabseja, niin tälläkin kertaa.  Mansikanmakuiset tabletit uppoavat jokaiselle muksulle, kuten myös meidän isommalle, joka on hyvin tarkka siitä mitä suuhunsa laittaa. Vaikka Italia onkin meille hyvin tuttu ja turvallinen maa ja uskallamme juoda mm. maan kraanavettä pelkäämättä että saamme mahataudin, niin varmuuden vuoksi muksut pistelivät joka aamu relat nassuihin. Ihan jo tablettien maun vuoksi pienempi olisi halunnut niitä vähän fluoritablettien tapaan eli joka ruokailun jälkeen.  



En ole kova auringonottaja, mutta pikkuisen tykkään maata ja helliä etelän lämmöllä kalkkilaivankapteeniani, joten kokeilin ensimmäistä kertaa Aurinkokapseleita. Aloin napsimaan niitä viikkoa ennen reissua ja reissussa napsin punaisen pillerin päivässä. Luulen, että niillä jokin vaikutus oli, koska jalat tuntuivat ruskettuvan melko helposti, samoin kasvot, joihin muuten väri ei oikein tartu. Aion jatkaa kapseleiden syömistä niin kauan kuin niitä on, koska auttavat myös pitämään rusketusta pidempään. Ja jos vaikka aurinko sattusi meille Suomessa vielä näyttäytymään.



Rakkolaastareille ei ollut tarvetta, mutta joka reissuun nekin pakataan mukaan, koska tykkäämme haikkailla ja kiipeillä vuorilla, jolloin jalat ovat koetuksella. Myös illat eivät olleet superkuumia, niin mökki pysyi viileänä ja päivien tekosien jälkeen ei unta tarvinnut ihmetellä ja odotella, vaan se tuli supernopeasti, joten Melarestillekaan ei ollut käyttöä. Ja koska lomapaikkamme on meille tuttu jo viime vuodelta, niin ei tavallaan tarvinnut jännittää eikä miettiä systeemejä, vaan olla kuin kotonamme. Mutta ihan hyvä olla matkalla myös mukana, jotta saa hyvin nukutun yön jälkeen nauttia seuraavasta lomapäivästä virkeänä. Ja me olimme niin virkeitä, että ehdimme vähän tihrustella myynti-ilmoituksia. 

Eli  hyvinvointi on avain onnistuneeseen lomaan. Ja vinkkinä antaisin, että ei nämä vie laukusta kuin pienen tilan ja varsinkin kun jättää pakkaukset kotiin ja nappaa mukaan vain pelkät liuskat.

Onnistuneita lomia kaikille!

You Might Also Like

0 kommenttia

Kiitos kun kommentoit.

Popular Posts

Pena/Music